Kainuun OSKU 2005
Hankkeen nimi: Kainuun OSKU 2005
Hankkeen esittely: Hanke pyrki tietoyhteiskunnan perustaitojen edistämiseen ja kansalaisten tietoverkon luomiseen FirstClass Client -sähköpostiohjelman avulla. OSKU:n kulmakiviä olivat koulutus, kansalaisverkko ja paikallinen sisällöntuotanto. Hankkeen tavoitteena oli saada syrjäseuduilla ja kasvukeskusten ulkopuolella asuvat ihmiset, yhteisöt ja yritykset tasa-arvoisempaan asemaan palveluiden saatavuuden kannalta. Kansalaisverkossa kuntalaiset voivat keskustella ajankohtaisista asioista, saada tietoa alueen tapahtumista ja edistää mahdollisuuksia vaikuttaa kotiseutunsa asioihin. Ohjelma, kioskipisteiden käyttäminen, koulutus ja kirjautuminen kansalaisverkkoon on maksutonta.
Hakija: Paltamon kunta
Kainuun OSKU 2004
Kainuun OSKU toimi vuoden 2004 loppuun saakka TE-keskuksen rahoittamana EMOTR-hankkeena, jonka tavoitteena oli kansalaisverkon toimintaedellytysten ja elinkelpoisuuden turvaaminen, laajakaistaisen tietoliikenneyhteyksien, kansalaisverkon ja maakuntaportaalin jatkokehityksen selvitystyö.

Kainuun OSKU 2004 -hanke jatkoi koulutustoimintaa ja kioskipisteiden tukemista tuttuun tapaan.


Tavoitteet ja toimintatavat:

Kainuun OSKU 2004 oli koulutus- ja kouluttautumishanke, joka pyrki tietoyhteiskunnan perustaitojen edistämiseen tavoitteenaan luoda toimiva kansalaisten tietoverkko laajennetun sähköpostiohjelman, koulutusten ja sisällöntuotannon avulla. Hanke pyrkii parantamaan ja luomaan uudenlaisia sähköisen viestinnän ja markkinoinnin mahdollisuuksia, sekä palveluiden saatavuuden tasapuolistamiseen ja edistämiseen.

Kansalaisverkko on FirstClass Client -ohjelmaan perustuva alueellinen verkko, joka toimii internetistä poiketen määrätyllä alueella ja on kaikkien alueen ihmisten ja toimijoiden käytettävissä. Verkkoon voitiin tutustua kouluttajan tai netin kautta, missä myös asennusohjelma oli saatavissa tietokoneelle. Kouluttajat opastavat verkon käytössä.

Maksutonta koulutusta järjestettiin mm. atk-kursseilla, kouluilla sekä vuokra- ja toimitiloissa.

Kansalaisverkko oli myös Kainuun hallintokokeilun käytännön valmistelun viestintäalustana. Tutustu hallintokokeiluun osoitteessa http://www.kainuu.fi/


Kansalaisverkko tarjosi:


Sähköpostin
Mielipiteiden vaihtamisen
Kioskipisteet
Reaaliaikaisen keskustelumahdollisuuden
Nopean tiedonkulun
Yhteydenpidon lähelle ja kauas
Uuden oppimista
Tietokoneen käytöntuntemusta
Yhteystietoja eri tahoihin
Tietoa tapahtumista
Pankkipalvelut


Kioskipisteet:

Kainuun OSKU perusti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa yli 50 kpl tietokone- eli kioskipistettä hankkeen alueelle, joissa voitiin käyttää kansalaisverkkoa ja internetiä. Hanke tuki kioskipisteitä verkon- ja internetin käyttöopastuksissa, osallistumalla linjayhteyskulujen kustannuksiin, sekä antamalla asennustukea.


Historiakatsaus:

Kansalaisverkko aloitti Kainuussa tammikuussa 2002 Hyrynsalmella, Suomussalmella, Kuhmossa, Paltamossa ja Ristijärvellä. OSKU laajeni heinäkuussa 2003 Sotkamoon, Puolangalle ja Kajaaniin. Hankkeen pääasiallinen rahoittaja oli pilotointi- ja jatkohankkeessa Sitra.


Lisätietoja:


asiakaspalvelu.kainuu@kainuunosku.net